Ihana, ihana yö takana! Viima nukkui ehkä ekaa kertaa tauotta läpi yön ja paperitkin oli puhtaina. Olipas kiva herätä aamulla itse virkeänä :) Aamupäiväksi pentu jäikin sitten itsekseen, kun minun piti lähteä olevinaan edistämään gradua yliopistolle. Takaisin tullessa Viima löytyi tuhoamassa sanomalehtiä lattialta, hyvin näytti maistuvan... Vilskettä onkin sitten kotiintulon jälkeen riittänyt. Nyt vihdoin painui päiväunille, kun kierrettiin jäällä kunnon lenkki ja piilotettiin vähän raksuja.

Ainiin, Viiman kans lähdetään jo maaliskuun alussa ensimmäisiin treenihommiin, kun Active Trainers järjestää täällä Kuopiossa pennuille tarkoitetun kurssin. Vähän mietin, että onko pentu vielä liian pieni, mutta aikani funtsittuani ajattelin, että tuolle tekee ainoastaan hyvää kaikenlaiset uudet virikkeet ja kokemukset. Ja se tosiaan on PENTUkoulu, eli opitkin sen mukaiset ;) Toukokuulle on sitten paikka KPSH:n pentukurssille. Saas nähdä, miten kursseilla sujuu. Saapahan ainakin lisävinkkejä kotikoulutukseen.

Viikonloppuna lähdetään taas moikkaamaan Miina ja Ruttu labbiksia sekä Muusa kultsia, joten kuvia lienee tulossa.