Meistä on Viiman kanssa tullut melkoisia harrastajia. Agility jatkuu alkeiskurssin jälkeen joka maanantai. Torstaisin mennään puuharyhmän mukana ympäri pitäjiä etsimässä metsästä ukkoja ja jäljen päästä nakkeja. Vaihtoehtoisena harrasteena torstaille olisi myös canicross-porukka, jonka ensimmäisessä tapaamisessa oltiin viime viikolla. Viimalla ei ole ainakaan ongelmaa sen vetämisen suhteen... Viikon päättää vielä sunnuntai-iltaisin rallytoko, joten viikkoihin sisältyy niin fyysistä kuin henkistäkin rasitusta ihan tarpeeksi. Siinä välissä komentaja yrittää vielä pitää omastakin kunnosta huolta maratonkoulun merkeissä.

Agilityssä ollaan harjoiteltu paljon hyppyjä ja hyppy-putki -yhdistelmiä. Viima ei ole harrastuksissa helposti kuumenevaa sorttia vaan ottaa yleensä harjoitukset melko lunkisti. Kontakteja harjoiteltaessa se onkin tosi hyvä ja esim. puomi menee mallikkaasti pysäytellen niin alussa kuin lopussa. Vaikein este Viimalle on ollut rengas, joka tosin viimeksi meni jo niin, ettei tarvinnut laskemisen kautta nostaa maxikorkeuteen vaan hyppäsi suoraan korkealta. Rengas vaan on semmoinen, ettei V niin kamalasti siitä innostu, joten siihen pitää saada vähän intoa lisää. Putket menee oikein mukavasti ja viikonlopun rallytokon tiimellyksessä huomasin, että koirasta alkaa irrota nyt ääntä, kun näkee muiden koirien syöksyvän putkeen. Aiemmin on ollut ihan hiljaa. Putkeen sännätään siis ihan huvikseen, niin kuin moni muukin koira taitaa tehdä ;) Tässä kuva hypystä. Laatu kehno, mutta onneksi kohta helpottaa kun pääsee ulos kuvailemaan:

Canicross on laji, jota harrastellaan nyt toivottavasti tahtia tihentäen kun lenkkipolut alkavat olla lumivapaita. Saapahan edes välillä yhdistettyä oman rääkin ja koiran aktivoinnin. Tässä poseeraus lenkin jälkeen:

Ulkona ollaan saatu treenailla nyt kontaktia ihan tosissaan. Viimalla on TOSI hankala tapa jahdata juoksijoita ja polkupyöriä, joten keinoja joutuu tosissaan keksimään millä tavasta eroon. Viikko takaperin treenattiin siedättämällä niin, että viidessä minuutissa naksuttimella ja nakilla koira ei enää reagoinut vierestä sujahtavaan tutun ajamaan polkupyörään. Tapa on kuitenkin sitkeässä ja harjoituksia saa jatkaa. Edelleen koira kiihtyy ykkösestä sataan muutamassa sekuntissa, ellen saa sitä kontaktiin ennen kiihdyttävää kohdetta. On pirun tylsää vaan koko ajan kytätä ympäriinsä, ettei pääsisi kukaan yllättämään ja koira palkitsemaan taas itseään. Joku kirjoitti netissä, että tämä johtuisi pallohulluudesta... tiedä sitten. Agilityohjaaja kyllä sanoi, ettei usko teoriaan hetkeäkään, vaan että koira kyllä erottaa pallon pyörästä. Viima kannattaa viimeisintä mielipidettä :) Tänään nautittiin auringosta puistonpenkillä lekotellen:

Aika tympääntynyt ilme koiralla. Harmaantunut ulkoinen habitus vain korostaa vaikutelmaa.

Mukavaa vappuviikkoa kaikille!