Viiman alkukesä on kulunut lähinnä järvessä polskien, metsässä kirmaillen ja säännöllisesti myös agilityn saloja opiskellen. Viima on kehitellyt itselleen semmoiset kierrokset nykyään harjoituskentän laidalle, että omistajan hermot on koetuksella harva se maanantai. Aiemmin minulla oli kentän laidalla hiljainen ja rauhallinen koira, nykyään siellä on huutava ja riuhtova rähjääjä, jonka saa hiljaiseksi vasta kun ottaa sen sieltä hommiin. Täytynee ottaa jatkossa häkki mukaan, olkoon siellä pimennetyssä yksiössään sitten... Muutenkin tuntuu, että viimeiset pari kertaa on koira käynyt treeneissä vähän turhan kuumana. Se on jopa karannut lähdöstä toisen koiran luo, mitä se ei ole ennen edes kaavaillutkaan! Viiman pää pyöri viime viikollakin 360 astetta koko ajan kun se kuikuili, mitä ne muut kaverit tuolla tekee. Ei hyvä. Toisaalta taas, sitten kun sen huomion saa kanavoitua oikeaan osoitteeseen, niin vire on ollut hyvä.

Puomilla

Pussi. Ai mikä? (huomaa valkoinen kuononpää esteen yllä)

Niin, pussi! Hoituu!

Viime viikolla käytiin pitkästä aikaa mätsäreissä. Seurana oli myös Olga-ystävä, joka alla miettii, että millähän tuon kepin sais noin syvältä. Ai uimalla? Ei kai nyt sentään...

Noh, eiköhän se uinti sieltä pian luonnistu yhtä hyvin kuin ensimmäinen mätsärisuoritus. Olga nimittäin sai ihkaekoissa (sekä omistajan että koiran) misseilyissä punaisen nauhan, voitti luokkansa ja oli vielä BIS-5! Huikea uran korkkaus Hannalta ja Olgalta. Viima sen sijaan tyytyi kehän laidalla vieraiden syliin tunkemisen lisäksi sitten kehässä taas nojailemaan minuun sinisen nauhan arvoisesti. Asenne oli koiralla siis taas kohdillaan: kehässä pakoillaan ja nauhojen ulkopuolella tunkeillaan! Kehän jälkeen pyysin vielä Viimalle tuntematonta miestä tutkimaan Viiman ja Viima seisoi häntä ylhäällä aivan kuin mitään ei ois tapahtunut. Pitäisköhän nyt omistajan katsoa peiliin ja miettiä, mitä vois tehdä omassa handlauksessa toisin? Kaipa se sitten minun pienenkin hermostuksen imee itseensä. Superärsyttävää!

Täällä Savossa odotellaan edelleen niitä helteitä! Aurinko sentään välillä näyttäytyy, mutta kylmää on. Viima jaksoi taas mökillä harjoittaa uusia taitoja, kuten kahdella jalalla kävelyä:

Kun tarpeeksi oli uitu..

... ja juostu...

...pystyi taas keskittymään olennaiseen, eli söpönä olemiseen. Elämäni koira Viima <3