...Viiman MH-luonnekuvaus tänä viikonloppuna.

Olin varannut jo vuoden alussa Viimalle paikan MH-luonnekuvauksesta täältä Maaningalta. Kesän aikana mietin jo useaan otteeseen perunko kuvauksen, kun koiralle vaikutti tulleen jonkin sortin teini-ikä. Noh, päätin kuitenkin lähteä katsomaan, mikä on koiran päivän fiilis, se kun näköjään vaihtelee. Ei toki olisi tullut mieleenkään sitä edes kuvaukseen ilmoittaa, jos olisin ajatellut että näinkin voi käydä.

Jostain syystä stressasin kuvausta IHAN ÄLYTTÖMÄSTI!! Sanoinkin Alman ja Ursulan ihmiselle aamulla, etten saanut nukuttua oikein hyvin ja en ole jännittänyt mitään näin paljoa vuosikausiin. Olin ihan ylivirittyneessä tilassa ja näin jälkikäteen on helppo sanoa, että olisinpa jättänyt käynnin väliin jo ihan tuosta syystä... Lisäksi olen huomannut ilmeisesti raskauteni vuoksi ottavani asiat ihan liian raskaasti. Pienikin vastoinkäyminen koiran kanssa tuntuu elämää suuremmalta ja jään vellomaan niissä. Olipa sitten kyse koiran viretasosta agitreeneissä tai rähjäämisestä huoltomiehelle.

Viima vinkui ja pomppi auton takakontissa kuvauspaikalle mennessä, mikä ei ole sille tyypillistä. Yleensä se on hipihiljaa autossa. Kaikki oli kuitenkin ok ja koira intoa täynnä. Enkä nyt itsekään enää ajatellut olevani ihan jäissä. Vaihdettiin siinä sopivat lainapanta- ja hihna ja lähdettiin avustajan ohjaamana kontakti-paikalle. Viima kävi moikkaamassa yleisön innokkaasti paria tuttua vasten hyppien. Sitten mentiin testinohjaajan luo. Viima hihna kireällä edellä, häntä pystyssä ohjaajan tervehtien. Saikin tästä osiosta nelosen, eli ottaa itse kontaktia testinohjaajaan. Tämän jälkeen tapahtui jotakin hyvin epäviimamaista eli se ei suostunut lainkaan lähtemään testinohjaajan mukaan vaan löi jarrut päälle. Sitä ei sitten pakolla siitä viety. Tämän jälkeen Viima myös päätti, että koska ohjaaja yritti hänet viedä, niin se on myös maailman epäilyttävin tyyppi ja pakoili minun selän takana! Huhhuh. Eli koiraa ei päästy kopeloimaan, koska se pakoili. Ei kuitenkaan murissut tai yrittänyt purra. Päätin vielä katsoa kiinnostuuko Viima leikkiosiosta, mutta kun ei osoittanut mitään mielenkiintoa vetoleikkiin, ajattelin että on parempi lopettaa tämä kuvaus tähän. En tuntenut koiraani ollenkaan.

Eli Viiman MH-luonnekuvaus päättyi ekan osion jälkeen ohjaajan eli minun keskeyttämänä. Mielestäni ei ollut mitään järkeä siinä tilanteessa jatkaa, kun koira ei käyttäytynyt lainkaan niinkuin olen tottunut sen näkemään. Tuntui, etten osannut edes kysyä mitään järkevää luonnekuvaajilta tai muilta kun olin niin pöllämystynyt! Ja kuvauksen jälkeen toki piti pienet raskaushormoni-itkut päästää ja kyseenalaistaa koko oma koira ja sen kanssa tehdyt asiat. Hävetti, vitutti ja pettymys oli suuri. Vähitellen illalla alkoi kuitenkin asiat löytää taas oikeat mittasuhteensa ja pahin tunnemyrsky on jo ohi. Olisin vaan niin kovasti halunnut nähdä koiran reaktion niihin oikeisiin ärsykkeisiin, eli ääniin, haalariin ym. Paukkuarka se ei onneksi ole, tämä on jo todettu, mutta monta muuta osiota jäi näkemättä sen alun pelleilyn vuoksi.

Voi olla, että mikäli joskus koiran vielä vien ko. kuvaukseen uudelleen, niin siellä narun päässä on joku muu kuin minä. Oma älytön jännitys ei voi olla osaltaan vaikuttamatta eiliseen. Agitreeneissä ja muualla koira kun ei ole näyttänyt vastaavanlaista käytöstä vierasta kohtaan. Katsojissa olleet tutut olivat todenneet myös käytöksen nähtyään, että tuo koira ei ole Viima! Sekös tässä harmittaa.

Mun on varmaan pakko nyt hillitä näitä koiraharrastuksia ja relata, koska elän näissä vähän turhan tosissani mukana! Stressitaso on kohonnut ja saas nähdä millainen stressivauva näillä saadaan vielä aikaiseksi, jos en nyt rauhoitu :) Eli toivottavasti seuraavat kuukaudet saatte kuulla kuulumisia lähinnä rauhallisilta metsälenkeiltä ja entistä hengästyttävämmiltä agiharkoilta! Huoh. Ai niin, onhan meillä vielä kilpparitestien ottaminen ohjelmassa tämän vuoden puolella, mutta jospa se nyt ei aiheuttaisi enää lisästressiä elämään.