Tämä vuodenaika on siitä hankala koiran ulkoiluttamisen suhteen, että jäälle ei enää pääse ja metsäpoluille uppoaa vyötäröä myöten. Siksipä pitäisi rajoittaa lenkkeilyt remmilenkkeihin ja tietyillä alueilla vapaana kirmailuun. Meillä tuo remmilenkkeily vaan on niin rasittava näytös, että eipä paljoa tee mieli koiran kanssa kaduille lähteä. Olen saanut opetettua koiran viime viikkoina kävelemään joko takanani tai korkeintaan kuono minun polven kohdalla eli remmi roikkuu löysänä ja koira näyttää tottelevaiselta. Tämä tottelevaisuus kestää siihen saakka kun vastaan tulee ihan mikä vaan liikkuva olio. Silloin Viima ei enää kestä vaan se ikäänkuin "kilahtaa" ja alkaa räksyttää joko minulle tai sille vastaantulijalle. Haukku on useimmiten sellaista kärsimätöntä räksytystä, jota jotkut koirat tapaavat pitää esim. agikentän laidalla. Olen kokeillut ohituksia jonkun palkan avulla. Ei toimi ja on hankalaa. Olen kokeillut ohituksia niin, että vaan raahaan koiran eteenpäin, enkä kiinnitä siihen mitään huomiota. Ei toimi sekään. Hetken kuluttua ohituksesta koira palaa taas ennalleen ja kävelee nätisti ruodussa. Eli: täällä omistetaan siis remmirähjääjä! Että hävettää!! Sitä olen miettinyt, että mistä Viima kehitti tämän mukavan piirteen, kun sitä ei vielä vuosi sitten näkynyt mailla halmeilla. Lenkeillä ei ole mielestäni sattunut mitään, mikä olisi voinut laukaista tuon tavan. Kaikki tuntui alkavan siitä, kun se alkoi jahtaamaan yhtäkkiä polkupyöriä. Nyt se sitten räkyttää kaikelle muullekin ja erityisesti muille koirille. HUOH! Jos jollain lukijalla on joku hyvä keino näihin tilanteisiin, niin saa neuvoa. Olen miettinyt käyntiä myös jollain koiraneuvojalla, joka antaisi täsmäneuvot tilanteisiin. Agitreeneissä ja muualla missä on paljon koiria ja hälinää ympärillä, ei tätä rähjäämispiirrettä Viimalla tule yleensä esiin (paitsi pienten säikyttely silloin tällöin, mutta tämäkin vähentynyt). Siellä se keskittyy minuun ja odottaa häntä pystyssä, mitä tehdään. Viime viikonloppuna käytiin agimöllikisoissa hallissa, jossa koiria oli joka puolella ja siellä se käyttäytyi nätisti. I don't know what to do!

Muuten Viima viettelee agilityn ja ulkoilun lomassa rauhallista perhe-elämää. Vauvan hoitamisen lomassa  vauva ja sen lelut olisivat kamalan kiehtovia, kuten kuvista näkyy. Erityisesti puuhamaton roikkuvat ja ääntelehtivät oliot voisi käydä nyhtämässä matosta irti, kun silmä välttää...

Vauva saa pusuja...

Ottaisinko tuosta yhden lelun?

Ja kylpyhommissa on tärkeää olla mukana, jos vaikka ihmiset unohtaa sen vauvan tonne ammeeseen, niin käyn pelastamassa.