Viiman viime viikkoihin kuulunut tavallista kotielämää höystettynä säännöllisillä agitreeneillä ja mökillä oleilulla. Viikonloppu meni agilitykoulutuksessa, josta alla pari kuvaa (kuvista kiitos W.Hirvonen).

Kepit sujuvat hyvin, mutta sisäänmenoja eri kulmista olisi harjoiteltava PALJON. Omatoimitreenaus on ollut nyt aika vähissä, kun tilaa hallilla olisi päivisin, mutta silloin olen ilman autoa ja vauvan kanssa kotona. Iltaisin hallilla taas on treenejä. Ehkäpä saan nyt ulos siirryttäessä enemmän itsestäni irti tuonkin asian suhteen.

Treeneissä menemme Viiman kanssa miltei aina medikorkeuksilla (paitsi rengas ja pituus). Säästelen koiraa turhilta hypyiltä, koska maxiesteet on korkeita tuolle otukselle! Aina se ne ylittää, eikä tiputuksia juuri tule, mutta harjoitella voi pienemmilläkin. Eihän Viimaa ole vielä siis virallisesti mitattu, mutta pelkäänpä, että mittaustulos heittää koiran juuri ja juuri maxiksi. Harmin paikka!

Viikonloppuna tuli jälleen todistettua, että meillä on koiran kanssa mennyt jossain vaiheessa tuo remmikävely jollain tapaa LIEVÄSTI vikaan, koska tuota rähinäongelmaa ei ole muualla. Koira oli takakontti auki häkissään hipi hiljaa kun auton ohi käveli useita koiria ja ihmisiä. Se oli täysin hiljaa ja hallitusti myöskin kentän laidalla remmissä huolimatta ympärillä tapahtuvasta hyörinästä. Sain taas yhden vahvistuksen sille, että jossain kohtaa on menty metsään ja kovaa täällä kotona lenkkeillessä. Yhtenä päivää koira oli etuterassilla pitkässä hihnassa makailemassa ja seurasimme sitä keittiön ikkunasta. Ohi meni polkupyörä, koira, jalankulkijoita. Koira vilkaisi olkansa taakse ja huomasi olevansa yksin. Oli siis hiljaa. Kun tulimme sen luo terassille, alkoi apinakäytös välittömästi. Meilläkö jonkin näköinen johtajuusongelma? Tähän toivottavasti tulee muutos, kun saamme uudet ohjeet remmilenkeille koirakoulu Homeetan opissa kesäkuun aikana. Kerron myöhemmin, miten tuon asian suhteen edistytään.

Kesäkuussa olisi tarkoitus pyörähtää näytillä yhdessä ryhmänäyttelyssä, mutta muuten en ole kesälle vielä näyttelyitä suunnitellut. Tältä tämä meidän 2,5-vuotias villikko nykyään näyttää:

Värit senkun haalistuu, kunhan ei veisi kaikkea aivotoimintaa siinä mennessään... Toivossa on hyvä elää!! :D