Elämä pentulaatikossa ja sen ulkopuolella on virkistynyt taas muutamassa päivässä huimasti. Nyt laatikosta kuuluu murinaa, ärinää, kiljahtelua ja haukahtelua. Siellä ne pupsit painivat, purevat toisiaan leuasta ja ottavat spurtteja. Jokunen on myös yrittänyt kiivetä pentulaatikon laidan yli, mutta on toistaiseksi tipahtanut laitojen sisäpuolelle. Pentujen maailmaa on avarrettu pentuhuoneesta myös pieniksi hetkiksi olkkariin ja eteiseen ja eroja uuteen paikkaan suhtautumisessa on  näkynyt. Muutenkin sosiaalisuudessa on huomattavissa eroavaisuuksia tällä hetkellä. Ensimmäinen, joka alkoi hakea kontaktia ihmiseen oli Pilkku. Se on nytkin aina ensimmäisten joukossa odottamassa rapsutuksia tai ulospääsyä boxista. Se oikein nauttii päästessään tutkimaan maailmaa. Pienempänähän se oli se, joka tykkäsi nukkua laatikon reunamilla, muiden sisarusten seura ei niin kiinnostanut. Mutta nyt kyllä kiinnostaa ihmisseura :) Pari muuta, jotka ovat myös kiipeämässä herkästi syliin ovat Ettan ja Dottir. Casilla on selkeästi rajumpia leikkejä ja se viihtyy kiusaamassa sisaruksiaan. Osa tykkää edelleen lepäillä enemmän eli Sissi, Messi ja Hulk. Valotan seuraavassa kuvapläjäyksen avulla tämän hetken tilannetta.

Pilkku sylissä.

1318507675_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Sissi <3 Messi

1318507508_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun Pilkku keskittyy tutkimusmatkailuun...

1318507092_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1318507256_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

...niin Hulk katsoo parhaaksi pysytellä lähempänä mammaa ja ravintoa :)

1318507030_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ettanin hapuilevat askeleet ja avara maailma.

1318507327_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hulk ja Pilkku ja ihmeellinen reikä seinässä ;)

1318507566_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten kaikista jälleen poseeraukset. Joillakin saattaa olla vierekkäin parikin kuvaa, mikäli ovat olleet oikein kuvauksellisia :) Samalla ilmoitan myös pantojen värit, jotta osaatte tarkkailla tiettyjä yksilöitä tullessanne vierailulle!

Ettan, harmaa panta

1318508393_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1318507714_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pilkku, oranssi panta

1318507868_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1318507810_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Dottir, persikka panta

1318508014_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sissi, pinkki panta

1318508051_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1318508092_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hulk, ruskea panta

1318507936_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1318507974_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Casi, vaaleansininen panta

1318508143_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1318508178_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Messi, ei pantaa (loppuivat kesken, heh!)

1318508350_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1318508253_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Siinäpä se kööri! Viikonloppuna pakataankin pennut ja Viima autoon ja siirretään koko lauma loppuajaksi asustamaan anoppilaan. Siellä on tilaa enemmän ja käytännöllisemmin pentujen kannalta, joten sielläpä nähdään sitten! :)