En ole joutanut enää hetkeen oikein päivittämään blogia, koska päivät on todella työntäyteisiä! Aamut pusketaan läpi sellaisella liukuhihnarutiinilla, että moni tehdastyöläinen olisi ihmeissään ;) Neiti U ei enää voi olla lattialla mukana pentujen hoidossa, joten se on tuonut omat mutkansa puuhiin. No, asia on ratkaistu sillä, että tyttö istuu syöttötuolissaan ja katselee pentujen mellastusta valtaistuimeltaan kuin tennistuomari :) Pennut siis ovat nykyään jo niin raisuja, että sinne hyeenalauman sekaan en konttaavaa lasta laita...

Viime viikolla sain postipaketin Urhon isännältä. Se sisälsi teeren ja sorsan siipiä, jotta voin testata riistaan suhtautumista sekä Viiman, että pentujen kanssa. Viimalle tein jäljen siivellä etupihalta takapihalle ja sen se tietenkin paahtoi menemään suurella innolla. Itse siiven kohdalla se hyppäsi taaksepäin ilmeellä "mikä ihmeen haiseva raato täällä on?", mutta oli siivestä äärimmäisen innoissaan. Heitin siipeä ja koira meni perässä. Ei kuitenkaan ottanut heti suuhunsa vaan alkoi räksyttämään, kun teki mieli, muttei uskaltanut.

1320395624_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Otin siiven pois ja kokeilin tunnin päästä uudelleen. Nyt oli aika tehnyt tehtävänsä ja Viima juoksi innokkaana siipi suussaan kuin paraskin eräkoira.

1320395668_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pennuille kokeilin samaa pienemmässä mittakaavassa sisällä ja voin kertoa, että kenelläkään ei ollut minkäänlaisia estoja! Hyeenat nuolivat ja jäkersivät saalistaan. Muutama suhtautui saaliiseensa niin omistushaluisesti, että siirtyi siiven kanssa kauemmas minusta ja käänsi selän: "tätä et ota!". Muutama pennuista on lähdössä metsästäviin koteihin ja uskon täydestä sydämestäni, että näistä jokaisesta on metsälle ainesta, kun/jos pentua vain ohjaillaan siihen suuntaan.

Sitten hirmuinen kuvapläjäys huonolaatuisia otoksia pihalla ulkoiluista.

Ai miten niin Viima ei ole vielä oikein hoitanut tuota vieroitusta?? ;) Pirun hyeenat kun hyökkäävät kimppuun pissitauollakin...

1320263617_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Pallo kuuluu mulle!"...

1320263723_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Casi ja Dottir ja pallo.

1320395825_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Casi ja Sissi

1320395794_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ettan Ensimmäinen

1320395767_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"anopin kasvimaalla, raparperin alla...", tuumii Messi harvennettuaan kukkapenkkiä.

1320395729_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sama tyyppi.

1320395698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pallo taas pääosassa. Sissillä olis kiire tissille, mut kun on asioita hoidettavana...

1320395571_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sissi vaanii pusikosta.

1320264198_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sisarukset Messi och Sissi.

1320264117_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1320264039_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Mama, saisinko vähän sitä palloa..." Ettan kysyy.

1320263793_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Ihanaa, ihanaa onhan ratsastaaaa...." laulaa Dottir.

1320263952_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pilkku-Pilkendaarilla on joku hyvä jälki...

1320263880_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä eräänä päivänä pakkasimme myös pentujen lempileikittäjän HooHoon kanssa pupsit häkkiin ja lähdimme ajelulle tutustumaan Väinölänniemen ulkoilualueisiin.

1320264323_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"ou shit, mihin ne heitti meidät? eihän täällä oo ees ruohoo... " Käytiin siis jääkiekkokaukalossa :)

1320264399_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

" Mut täällä on pallojaaaa!!" Ettan on ihan pallohullu jo nyt.

1320264472_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pahoitteluni jo nyt tuleville omistajille, mutta ne vaan tykkää noista keltaisista pyörivistä esineistä... ;)

1320264548_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pilkku ja Casi keskustelevat pallon omistusoikeudesta.

1320265076_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pilkku partiolainen aina valmiina mihin tahansa.

1320264998_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Messi.

1320264627_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hulkeroinen tutkimusmatkalla.

1320264804_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"mitä tuo on?" Hulk miettii.

1320264935_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pennut ovat valloittaneet viereisen koulun oppilaat, jotka ovat toistuvasti näyttäneet rikkovan koulun rajoja, kun ovat tulleet ihastelemaan pentuja aidan taakse. Lisäksi meillä on ravannut kiitettävä määrä vieraita aikuisia ja lapsia katsomassa pieniä. Kiitos teille kaikille! Kiva huomata, että pentue on tosi tasainen, eikä yhtään ns. syrjäänvetäytyvää pentua ole. Osa on vaan vähän raisumpia hellyydenosoituksissaan kuin toiset ;) Viikonloppuna pennuille tulee pentutestaus ja pian sen jälkeen alkaa selvitä, mikä pentu menee minnekin. Jännittäviä aikoja siis elellään :) Ja mulle on jo alkanut iskeä ikävä kun tiedän, että enää viikko on jäljellä...