Ei olekaan hetkeen tullut kirjoitettua Viiman kuulumisia johtuen omistajan aikaansaamattomuudesta ja kameran hajoamisesta (edelleen...)

Kesän lämpö on saanut vesikoiran pakenemaan maalta veteen, mutta myöskin pihasta omistajan ulottumattomiin. En tiedä johtuneeko moinen käytös uhmaiästä (7kk tuli täyteen eilen) vai auringon pehmittämistä aivoista, mutta tässä männä päivinä katsottiin koiran kanssa toisiamme hetkipieni silmiin ja mietittiin kenen mukaan tässä taloudessa toimitaan. Oltiin viettämässä kesäiltaa mummolan aidatulla pihamaalla kun Janne päätti lähteä Miinan kanssa juoksulenkille. Kuinka ollakaan kun Janne oli kaartanut talon takana kulkevalle hiekkatielle, näkyi Viimastakin siinä vaiheessa enää takapuolen sydänkuvio <3 Itse paistelin siinä lettuja muurikalla ja äitini kävi hakemassa koiran kainalossa takaisin ja nakkasi portista aidan sisäpuolelle. Siinä samassa koira oli jälleen matkalla täyttä neliä kohti lenkkeilevää kaksikkoa. Nyt alkoi minulta loppumaan kärsivällisyys ja lähdin itse noutamaan ah niin ihanaa koiranuorukaistani. Ja Viimalla heilui vain häntä kun oli niin kivaa! Nyt päätinkin olla viisasta elukkaani etevämpi ja suljettuani portin lukon palasin salamana odottamaan aidan taakse aidanalituskohtaan valmiina toimimaan: ja kas! en arvannut väärin, sieltähän se ruskea naama kera valkoisen kuonon jo oli tunkemassa itseään jälleen karkuteille. (kuva otettu ennen karkailua.)

Silloin kuului hirrrrrvittävän karrrrrmaiseva murrrrina kera hampaiden näytön ja uhkaavan kumartumisen kohti karkulaista ja dilemma oli siltä erää ohi: koira kipitteli seinänvarsia pitkin loppuillan, eikä ole sen koommin lähestynyt aidanvierustaa metriä lähempää. Sieltähän voi taas kuulua se kamalan hirveä murina :) Viima on siis todella herkkä reagoimaan murinaan. Se tavallaan lamaantuu jos sille edes vilauttaa omia hampaita ja katsoo tuimasti silmiin. Tuota keinoa ei siis käytetäkään kuin äärimmäisen harvoin, juuri edellä kuvatun tilanteen tyylisissä paikoissa. Yleensä kun elomme onkin tämän ihanan koiran kanssa jotain näin auvoista ja ihanaa (ja omistaja yhtä pyntätty ja laitettu ;):

 Nyt on pari viikkoa ollut vähän hiljaisempaa tottelevaisuustreenailujen suhteen ja tauko oli näköjään tehnyt tehtävänsä: sivulletulo perusasentoon alkoikin näyttää paremmalta, samoin kuin odottaminen pidempiä aikoja. Myös temppu "kieri" oli muhinut päässä tarpeeksi kauan, koska yhtäkkiä siihen ei enää tarvittukaan käsimerkkiä tai maanitteluja vaan yli-innokas, hyppypompputehdäänjotainnytheti-koira ja tennispallo olivat yhdistelmä, jolla tuo monimutkainen voimisteluliike alkoi onnistumaan :D nyt pitäisi päästä kokeilemaan agilityesteitä ja  putkia ym. jotta koira saisi jotain tuntumaa lajiin ennen kuin ikää on riittävästi kursseille. Näyttelykehiin Viima päässee seuraavan kerran elokuun lopussa Pieksämäellä, jos turkki ehtii kasvaa tarpeeksi siihen mennessä.

Lopuksi näytteitä Viiman pallotytön otteista, lajina sulkapallo. Tämä pallotyttö vaan on vähän hukassa tuon pallon palautuksen (ainakin ehjän sellaisen) kanssa, joten pallotytöillekin jaetaan meidän säännöillä säännöllisesti parin minuutin jäähyjä ;)

KIIHDYTYS!

VAUHDISSA KERA VÄHEMMÄN KETTERÄN MIINAN

KOPPIA TAVOITELLEN...

 

...EIKÖ EDES TÄMÄ POMPPU RIITÄ?!

MITES ÄKKIJARRUTUS, TOIMISIKO?

 Ei tainnut toimia. Pallo saatiin kiinni ainoastaan ihmisten epäonnistuessa eli melkoisen usein;) Lopputuloksena pallopelistä oli läähättävä koira ja hetken rauha.

 ainiin TÄRKEÄÄ: osoitteessa http://www.activetrainers.fi/etusivu.html on meneillään kuvakilpailu, jossa eräs vesikoiraneiti kilpailee numerolla 19. Saa käydä äänestämässä (ei ole pakko sitä vesikoiraa;) koska myös äänestäjien kesken arvotaan palkintoja :)