Kuten jo otsikkokin kertoo, niin Viiman ja meidän suhde on muuttunut Pevi-koulutuksen jälkeen dramaattisesti. Parin viikon huomioimattomuusjakson jälkeen kävimme Maria Seppäsen luona Kouvolassa opettelemassa hihnakäytöksen saloja. Ja sinne Kouvolaan jäivät Viiman rähinät polkupyöriä, juoksijoita, skoottereita, muita koiria ym. kohtaan!! Kertaakaan emme joutuneet käyttämään edes kolinapurkkia vaan Viima uskoi jo ensimmäisestä ketjukaulaimen nyppäisystä homman jujun.

Toki ajattelin, että kotona omilla kulmilla tämä ei enää toimikaan näin loistavasti. Ensimmäiset ohitukset jännittivät, kun en saanutkaan enää itse kiristää hihnaa ja alkaa kerimään koiraa sivulle. Mutta ei tarvinnutkaan, kun luotin vain koiraani. Siinä se Viima tepsutteli hihna löysällä, kuono puskissa ohi kaikista ohikulkijoista. Voitte kuvitella, että olin kuin hangonkeksi :D Ei kaikki tietenkään ole täydellistä. Vähintään kerran joka lenkillä joutuu koiraa muistuttamaan, ettei ketju saa kiristyä, mutta se onkin ainoa asia mistä saa huomauttaa, koska SITÄ ÄLYTÖNTÄ RÄHINÄÄ ei ole ollut kertaakaan Kouvolassa käynnin jälkeen!! Välillä murahtaa kyllä jos koira tulee suoraan vastaan, mutta sekin yleensä silloin, jos toinen aloittaa rähinän. Irti ollessaan Viima on pari kertaa myös koetellut meitä ja lähtenyt, mutta siinä oikein ajoitettu purkin heitto maahan on toiminut erinomaisesti.

Kaiken kaikkiaan koira on paljon rennompi. Se keskittyy remmikävelyillä nyt olennaiseen eli haisteluun, eikä sen tarvitse olla koko ajan pää pystyssä etsimässä kohdetta, jolta meitä voisi puolustaa. Naapurit ovat olleet ihan ihmeissään, että miten tuollaisella koulutuksella voi koira muuttua noin täysin, kun eivät saa enää pyöräillessään osaksi huutokonserttia. Viima myös menee oma-aloitteisemmin tervehtimään naapureita ja eilen nuoli täysin tuntemattoman naapurin miehen kasvot, kun se tuli kurkkimaan meidän portilta. Koira tuntuu luottavan meihin enemmän ja sen on jotenkin helpompi olla.

Kerran olemme ehtineet vasta agitreeneihin Viiman elämäntapamuutoksen jälkeen, mutta myös siellä meni tosi hyvin. Koira ei juuri edes vilkaissut muita koiria, kun ne suorittivat rataansa muutaman metrin päässä. Ja omaan suoritukseen tietysti keskittyi täysillä, koska oli niiiiiin kivaa päästä pitkästä aikaa radalle.

Tämä postaus on siis yltiöpositiivinen, mutta mitään negatiivista sanottavaa minulla ei juuri nyt ole koiran kanssa elämisen suhteen. Meidän arki helpottui niin radikaalisti, etten vieläkään ole uskoa, että tämä on totta. Kiitos vain kaikki asianosaiset!